Voiko vangin kanssa seurustella ?

Vanki, ihan hirveä sana minusta.

Sanoisin ennemmin että tuomion johdosta vapauden menettänyt henkilö.

Kaikki eivät synny kultalusikka suussa, kaikille ei anneta samoja mahdollisuuksia vaan jotkut joutuvat taistelemaan tiensä tähän yhteiskuntaan monellakin eri tavalla.

Ei kaikille ole päivänselvää että on koti, vanhemmat, punainen tupa ja perunamaa. Miksi niin moni ihannoi ja ajattelee että hyvä elämä tai perhe perustuu vain ulkoisiin seikkoihin ?

Täytyy olla rahaa, hieno asunto, hyvä koulutus, akateemisia ystäviä, paljon harrastuksia, olla hyvin sosiaalinen, kadehdittava työpaikka jne.. Tällä kaikella moni kilpailee ja kuvittelee että onni löytyy tavaroista ja sen saa myös rahalla tai hyvällä ulkonäöllä ja merkkilaukulla ainakin.

Minä en ole koskaan välittänyt näistä ulkoisista seikoista, minulle on ihan sama mitä kukakin tekee tai paljonko siellä tilillä on katetta, se ei ole minulta pois tai minulle lisää.

Meillä kaikilla on menneisyys, sille me emme voi mitään mutta tulevaisuudelle voimme jotain tehdäkin, siksi ketään ei saisi menneen perusteella tuomita eikä siinä saisi olla mitään hävettävää. Jokainen pystyy sovittelemaan tekonsa ja aloittamaan alusta sekä saamaan anteeksi. Muuttumaan pystyy jos vain haluaa, olisi aika raadollista jos ajateltaisiin että mikään ei muutu, silloinhan koko yhteiskuntakin pysähtyisi eikä mikään kehittyisi.

Meillä on toki lait ja asetukset, mutta välillä on vaikeaa omastakin mielestä vetää raja mikä on oikeasti hyväksyttävää ja mikä ei, onko oikein että esim. talousrikollinen istuu tekosistaan monta vuotta kun mustasilmäiset vaimot piiloutuvat julkisilta katseilta ja väkivaltaiselta puolisolta kotiinsa. Minun omatuntoni on niin vahva että itse ajattelen että kyllä se soimaa minua ja vie yöunet jos olen tehnyt jotain väärin.

Kun elämääni asteli tämä "tuomion johdosta vapauden menettänyt henkilö", en tiennyt hänen taustoistaan mitään. Hän sulatti sydämeni ihan omana itsenään ja kun minulle selvisi hänen menneisyys, mietin 2 sekuntia ja vain siksi että en tiennyt miten tämä käytännössä on mahdollista, miten tavata, missä ja milloin.

Tästä suhteesta ja tässä suhteessa olen ollut hyvinkin avoin ja rehellinen, en ole häpeillyt tai peitellyt mitään. Eräs tuttavani kiteytti tämän hienosti sanomalla "he luottavat sinuun ja arviointikykyysi". Olenkin ollut erittäin mielissäni ja rehellisyyden nimissä jopa hieman yllättynyt että ystäväni ja perheeni on ottanut tämän suhteen todellakin hyvin vastaan. Ehkä heillekin on tärkeää minun onnellisuus ja he huomaavat mikä muutos sen myötä myös minussa on tapahtunut.

Kiinnitin huomiota parisuhteisiin yleisesti kun näin mainoksen telkkarissa kohta alkavasta  "Kielletty rakkaus" tv-sarjasta.

Jäin miettimään että ei kenelläkään olisi oikeutta tuomita tai määrätä millainen rakkaus tai suhde on oikea. Jokainen tarvitsee rakkautta, tunnetta että joku todellakin rakastaa sinua, ei kaikki rakkaus osu mihinkään sabluunaan ja ole sellaista kuin valtaväestö ajattelee.

Olen sitä mieltä että suhteessa on tärkeää että kumppanit kunnioittavat toisiaan, vuorovaikutus on molemminpuolista ja kumpikin osaa kuunnella ja keskustella ja kaikenlaisista asioista uskaltaa puhua.

Vastuu suhteesta ja siihen liittyvistä asioista on molemmilla tasapuolisti. Suhteessa on turvallista olla, voit olla omaitsesi aina ja toinen näkee sinun läpi, ikään kuin sieluusi saakka, siksi kummankin on oltava ehdottoman rehellisiä toisilleen.
Ennen kaikkea suhde on sellainen että sinulla on hyvä olla, niin ja tietysti yksi tärkeistä asioista on myös että toista on haluttava ja osattava kaivata/ikävöidä.

Voiko siis vangin kanssa seurustella ? no VOI, miksi ei voisi onhan hänkin ihminen, jonkun lapsi ja ehkä jonkun isä, olosuhteet on ne mitkä tuovat niitä haasteita. Ei rakkaus ole mikään rikos.

Itseasiassa moni asia luistaa erittäin hyvin, näistä yksi on kommunikointi. Toisen kanssa kun ei pysty olla aina lähellä mutta pystyy kuitenkin kommunikoimaan tulee puhuttua paljon ja kaikesta. Lähellä ollessa taas ei tule turhia "vääntöjä" mistään kun tietää että aikaa on aina vähän, on iloinen siitä pienestäkin hetkestä. Kaukana ollessa kaipaa toista lähelleen ja sekin on hyvä juttu.

Omaa aikaa ja tilaa on varmasti, tiedän nimittäin pariskuntia jossa ollaan tyytyväisiä ja pahasti suhde onkin jo karikolla kun ajatellaan että; "lähti se ukkokin taas nurkista niin saa olla hetken rauhassa".

Tiesitkö muuten että onnellisuus tekee ihmisestä kauniimman ? Näin on tainnut käydä ainakin minulle, hymy ja hyväntuulisuus taitaa pukea myös tällaista jääräpäistä oinasta. Ehkä minulla on käynyt todella hyvä tuuri, mutta itse kutsuisin sitä kyllä kohtaloksi.

Ystävä

Ystävänpäivä sai minut miettimään mitä ystävyys tarkoittaa minulle ? Kuka on hyvä tai paras ystävä ?

Minulla ei ollut kouluaikana mitään "bestistä", olen aina ollut oman tieni kulkija ja lähelleni on ollut aina vaikeaa päästä. On minulla paljon ollut aina tuttuja, mutta hyvin vähän ystäviä.

Ajattelen jotenkin että minulla on oma "tontti" ja sille reviirille ei ole asiaa ilman minun lupaani.

Olen usein kuullut jälkikäteen että minun on ajateltu olevan kova, tarkka, ylpeä jne.. Kuitenkin ne ketkä ovat tontilleni saakka saaneet tulla ovat aina yllättyneet.

Huomaan että ero on muuttanut minua, olen alkanut uskomaan entistä enemmän itseeni ja valintoihini, olen ehkä tehnyt jonkinlaisen kasvupyrähdyksen. Uskon että tietty sisäinen kovuus minussa säilyy aina mutta osa siitä on hioutunut nyt pois, miksi ?

Ennen ajattelin aina että minun täytyy jaksaa, minun on pakko sitä ja pakko tätä...varmaan tuttua monelle muullekin.

Olen ollut aina pieni, en juuri koskaan tyytyväinen fyysisesti itseeni tai pitänyt itseäni mitenkään kauniina, naisellisena tai haluttavana. Ajatellut että kun en voi fyysisesti kilpailla kenenkään kanssa on se tehtävä muulla tavalla. Olen luonteeltani muutenkin kilpailija, ns. yksilöurheilija, en mikään joukkuepelaaja.

Olen siis kärsinyt aina huonosta itsetunnosta tietyllä tavalla, mutta kääntänyt sen jo lapsena toisinpäin, en ollut mikään prinsessa, en ollut mekkopäällä tai leikkinyt barbeilla, vaan olin "hyvä jätkä" joka vaikka veti luokkakaveria turpaan jos tuli poikien kanssa riitaa.
Ehkä tässä myös syy miksi olen ollut eron jälkeen vähän hämmentynyt kun kaksilahkeiset ovat tehneet useasti minulle ehdotuksia, että joku siis näkee minussa oikeasti jotain ?

Minua on kiusattu koulussa, niin kuin varmaan montaa muutakin. En ollut todellakaan mikään suosikki. Aina on ollut melkein enemmän miehiä ystävinä ja yksi miksi näin on on se luottamus ja rehellisyys, olen ollut usealle korvana ja olkapäänä koska he ovat voineet uskoa siihen että minulle voi luottaa asioita.

En ole ikinä välittänyt siitä millainen tausta tai menneisyys tai tilipussi kenelläkin on, olen aina valinnut ihmiset lähelleni sen perusteella että minun on hyvä olla heidän seurassaan. Tämä on taito jonka moni muukin osaa. Tiedätkö, joskus näet ihmisen vaikka kaupassa, hetken kuuntelet häntä ja ajattelet heti "tuollaisen ihmisen kanssa en tulisi toimeen hetkeäkään".

 

Hyvä ystävä ei ole aina samaa mieltä, hän kestää kritiikkiä ja osaa kyseenalaistaa asioita, hän kuuntelee ja tukee sinua sanoilla ja sanomattomasti kun sitä tarvitset. Häneen voit luottaa varmasti ja hänelle voi puhua kaikesta suoraan. Hänen seurassaan voit olla oma itsesi, aina.

On myös ollut muutamia ihmisiä jotka olen jättänyt taakseni, koska olen huomannut että he ovat aina halunneet vain hyötyä minusta. Jälkikäteen olenkin soimannut itseäni että miksi tuhlasin aikaa heihin.
Nämä ystävät ovat olleet tyytyväisiä yleensä niin kauan kun hyöty on ollut yksipuoleista, mutta kun on tullut kritiikkiä tai erimielisyyksiä eivät he ole pystyneet enää kommunikoimaan.

Minä kun olen sellainen että olen tottunut puhumaan ystävien kanssa kaikesta, vaikeistakin asioista ja odotan keskusteluissa yleensä vastapuolelta myös mielipidettä ja perusteluita enkä mitään lapsellista "pyh en puhu enää mitään kun olen erimieltä" tyyliä.

Hankalat ystävyyssuhteet voivat olla yhtä kuluttavia kuin huono parisuhde, ja elämä on liian lyhyt että sellaisiin kannattaa tuhlata aikaa. Lapsillenikin olen usein sanonut että ei ystäviä tarvitse olla montaa, yksikin riittää, mutta ystävistä pitää muistaa pitää huolta. "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan".

Minulla on muutama hyvä ystävä, ovat he sitten kaukana tai lähellä, minulle on tärkeintä että molemmat tiedämme että olemme olemassa toisiamme varten. Arki on niin kuluttavaa ja hektistä että aina ei ehdi, pysty tai jaksa pitää ystäviin yhteyttä. Hyvä ystävä tietää ja ymmärtää tämänkin, mutta kun näemme taas on kuin aikaa välillämme ei olisi ollutkaan.