Vapaana vankilassa

Millaista on olla "vapaana vankilassa" taidan vähän raottaa portteja ja kertoa teille.

Minulle oli heti selvää että kun tunteeni ovat pelissä ja ovat molemmin puolin aitoja ja oikeita, koitetaan elää arkea, tavalla tai toisella yhdessä. Meillä on valtio välissä, mutta minähän tunnetusti pidän haasteista.


Puheluja ja viestejä päivittäin, muutaman tunnin tapaamisia viikonloppuisin, vaikka aluksi ajattelin että näin mennään ja se riittää niin kuitenkin kaipaus toisen lähelle ja toisen arkeen oli puolin ja toisin suuri.

Olenhan minäkin villin nuoruuden elänyt, mutta perusasiat kotona ovat aina olleet mallillaan ja voisi sanoa että minulla on ollut hyvä lapsuus.

En tiedä miksi vankilat ovat aina jotenkin silti kiehtoneet minua, jollain karulla tavalla, tarinat ja ihmiskohtalot sen sisällä. En ole ollenkaan pitänyt niitä pelottavina paikkoina, en myöskään ole karttanut tai pelännyt toisia vankeja. Ja tietysti kaikki telkkarin vankilasarja on katsottu.

Luulen että jotain samaa haluaa myös Arman tuoda esille uudessa Pohjantähden alla sarjassa, kannattaa siis katsoa, todellisia ja karuja tarinoita.

Ihmiset luulevat tietävänsä paljon, mutta sulkevat korvansa ja silmänsä oikeilta asioilta. "Kun minulla on kaikki hyvin se riittää", näin ajattelee valitettavan moni, enkä nyt tarkoita että pitäisi olla maailman parantaja, lahjoittaa rahaa johonkin tai hifistellä millään ituhippiasioilla.
Tarkoitan vain sitä että jos sinulla on kaikki hyvin, ole onnellinen siitä. Jos näet että ystävälläsi on asiat huonommin, mieti mitä voisit tehdä.

Olen aina ollut kiinnostunut lakipykälistä, lukenut niitä usein, aikoinaan koulussa ja joskus jopa huvikseni. Lain tietämyksestä on ollut todella monessa tilanteessa hyötyä, toisin sanoen on kivaa siis välillä olla oikeassa ja tietää omat oikeutensa.

Uusi lakimuutos mahdollisti myös minun pääsemisen ns. valvomattomiin tapaamisiin, tämä ei kuitenkaan käy ihan hetkessä saati ole kaikille halukkaille edes mahdollista. Suhteen molempia osapuolia tenttaa ammattilaiset, myös vartijoilla on mielipide ja näkemys koska olet käynyt ja mitkä ovat olleet tarkoitusperäsi, suomeksi sanottuna sinua testataan että onko suhteesi oikea.

Kolme henkilöä pöydän toisella puolella ja pieni jännitys ilmassa, haastattelija aloittaa sanomalla; "Kerroppas omin sanoin että mistä kaikki alkoi kun teillä ei ole ollut sitä yhteistä historiaa aikaisemmin".
Minäpä sitten vastasin siihen että: "Lähdetään vaikka siitä että eikö se ole ihan hyvä juttu kun sitä historiaa ei ole".

Minulle kuitenkin kävi niin että "läpäisin testit" ja sain mahdollisuuden hakea tapaamista ja tietysti niin teinkin. Sain kirjalliset ohjeet mitä saan ottaa mukaan, ja miten toimia. Pikkusen kyllä kävi mielessä että pitäisikö sujauttaa vartijoiden iloksi jotain pientä kivaa "leikkikalua" laukkuun.


Kaunis paikka, järvenrannalla. No hitto, minähän olin ihan lomalla kun pääsin sinne!

Ei puhelinta, ei tietokonetta, täysi rauha kaikkialla. Kävelyä ulkona, luontoa ja hiljaisuutta. Ruuan laittoa ja päiväunia. Kun arki ja työ on kiireistä ja äänekästä niin nautin suunnattomasti niiden vastakohdista. Enkä ollenkaan kokenut haitaksi että tekemistä täytyy keksiä itse, kun ulkoiset virikkeet puuttuvat.

Erityinen paikka,

erityinen seura

ja erityinen kiitos

että tämäkin tutkimusmatka oli mahdollista.

Luottamus on vahva peruskallio

Luottamus - Luotettavuus, mitä ne ovat ?

Monille tänä päivänä ei mitään, minulle jokapäiväinen "leipä".

"Luottamus pitää ansaita, sitä ei voi noin vain saada, aina pitää olla kotona rehellinen",
näin olen omat lapseni kasvattanut, näin minut on kasvatettu.

Minulle luottamus on kivijalka ja peruskallio.

Luotat siihen että heräät aamulla kun illalla sanot lapsille hyvää yötä, luotat että ystäväsi auttaa kun sinulla on siihen tarve, luotat siihen että auto lähtee aamulla käyntiin ja että tililläsi on katetta kun maksat ruokaostoksia kaupassa. Kun olet sairas, luotat siihen että vielä joskus olet terveempi.

Elämä on yhtä luottamusta.

Luottamuksen kaveri on luotettavuus ja se onkin paljon kimurantimpi juttu.

Luottamus on tunne ja tila joka usein joko on tai ei ole. Se joko ansaitaan tai menetetään.

Luotettava ihminen ei valehtele, luotettava ihminen pitää minkä lupaa, onko tosiaan näin ? Ei ehkä kuitenkaan.

Jokainen on joskus unohtanut jotain, nukkunut pommiin tai keksinyt valkoisen valheen, ei tämä tee ihmisestä epäluotettavaa.

Luottamuksen kaveri on avoimuus joten luotettavuutta rakennetaan puhumalla ja olemalla rehellinen, kantamalla vastuu teoistaan ja puhumalla asiat suoraan.

Parisuhteessa luottamus on lepäämistä, antautumista ja kannettavana oloa. Jos ihminen rakastaa toista oikeasti, luottaa myös siihen että valinnat ovat oikeita.

Vaikka tiesin jo alussa että lähtökohdat tässä erityisessä suhteessa on hieman erilaiset kuin "normaalissa" suhteessa, luotin siihen että rakkaus kantaa ja kun se on aitoa, muutkin sen huomaavat. Näin juurikin kävi, vaikka hieman jännitin muiden suhtautumista niin tuntuu että arvostelukykyyni on luotettu ja jopa viranomaiset ovat ilmaisseet luottamusta sanomalla "ei rakkaus ole rikos".

Minä en ole koskaan pettänyt, en voisi tai pystyisi siihen. En ole pettänyt ystäviäni enkä kumppaniani. Minulla ei ole paljon ystäviä, mutta ne ketkä lähelleni pääsevät ovat luottamukseni arvoisia ja sen varmasti ansainneet, olen myös joutunut karsimaan elämästäni ihmisiä ja asioita jotka ovat aiheuttaneet epäluottamusta, vieneet voimavaroja ja aiheuttaneet pahaa oloa.

Minulle luottamus on niin suuri asia että jos itse pyrin olemaan luotettava ajattelen että olen luottamuksen arvoinen ja näin vaadin ehdotonta luottamusta myös parisuhteessa, ei ole niin suurta asiaa että siitä ei pääsisi yli tai siitä ei voisi puhua. Luottamus on myös tunne turvallisuudesta ja siitä että toinen rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

"On hyvä muistaa, että ihmisyyteen kuuluu myös epätäydellisyys. Täydellistä suhdetta tai täydellistä kumppania ei ole olemassa.  Aina emme onnistu,  kyky antaa anteeksi sekä armollisuus itseä ja toista kohtaan on tarpeellinen ja tärkeä taito parisuhteessa kuten elämässä muutenkin. Myös silloin kun luottamusta etsitään takaisin."

              Minä luotan tulevaisuuteen, minulla on siihen erityinen syy. Luota siis sinäkin.

Voiko vangin kanssa seurustella ?

Vanki, ihan hirveä sana minusta.

Sanoisin ennemmin että tuomion johdosta vapauden menettänyt henkilö.

Kaikki eivät synny kultalusikka suussa, kaikille ei anneta samoja mahdollisuuksia vaan jotkut joutuvat taistelemaan tiensä tähän yhteiskuntaan monellakin eri tavalla.

Ei kaikille ole päivänselvää että on koti, vanhemmat, punainen tupa ja perunamaa. Miksi niin moni ihannoi ja ajattelee että hyvä elämä tai perhe perustuu vain ulkoisiin seikkoihin ?

Täytyy olla rahaa, hieno asunto, hyvä koulutus, akateemisia ystäviä, paljon harrastuksia, olla hyvin sosiaalinen, kadehdittava työpaikka jne.. Tällä kaikella moni kilpailee ja kuvittelee että onni löytyy tavaroista ja sen saa myös rahalla tai hyvällä ulkonäöllä ja merkkilaukulla ainakin.

Minä en ole koskaan välittänyt näistä ulkoisista seikoista, minulle on ihan sama mitä kukakin tekee tai paljonko siellä tilillä on katetta, se ei ole minulta pois tai minulle lisää.

Meillä kaikilla on menneisyys, sille me emme voi mitään mutta tulevaisuudelle voimme jotain tehdäkin, siksi ketään ei saisi menneen perusteella tuomita eikä siinä saisi olla mitään hävettävää. Jokainen pystyy sovittelemaan tekonsa ja aloittamaan alusta sekä saamaan anteeksi. Muuttumaan pystyy jos vain haluaa, olisi aika raadollista jos ajateltaisiin että mikään ei muutu, silloinhan koko yhteiskuntakin pysähtyisi eikä mikään kehittyisi.

Meillä on toki lait ja asetukset, mutta välillä on vaikeaa omastakin mielestä vetää raja mikä on oikeasti hyväksyttävää ja mikä ei, onko oikein että esim. talousrikollinen istuu tekosistaan monta vuotta kun mustasilmäiset vaimot piiloutuvat julkisilta katseilta ja väkivaltaiselta puolisolta kotiinsa. Minun omatuntoni on niin vahva että itse ajattelen että kyllä se soimaa minua ja vie yöunet jos olen tehnyt jotain väärin.

Kun elämääni asteli tämä "tuomion johdosta vapauden menettänyt henkilö", en tiennyt hänen taustoistaan mitään. Hän sulatti sydämeni ihan omana itsenään ja kun minulle selvisi hänen menneisyys, mietin 2 sekuntia ja vain siksi että en tiennyt miten tämä käytännössä on mahdollista, miten tavata, missä ja milloin.

Tästä suhteesta ja tässä suhteessa olen ollut hyvinkin avoin ja rehellinen, en ole häpeillyt tai peitellyt mitään. Eräs tuttavani kiteytti tämän hienosti sanomalla "he luottavat sinuun ja arviointikykyysi". Olenkin ollut erittäin mielissäni ja rehellisyyden nimissä jopa hieman yllättynyt että ystäväni ja perheeni on ottanut tämän suhteen todellakin hyvin vastaan. Ehkä heillekin on tärkeää minun onnellisuus ja he huomaavat mikä muutos sen myötä myös minussa on tapahtunut.

Kiinnitin huomiota parisuhteisiin yleisesti kun näin mainoksen telkkarissa kohta alkavasta  "Kielletty rakkaus" tv-sarjasta.

Jäin miettimään että ei kenelläkään olisi oikeutta tuomita tai määrätä millainen rakkaus tai suhde on oikea. Jokainen tarvitsee rakkautta, tunnetta että joku todellakin rakastaa sinua, ei kaikki rakkaus osu mihinkään sabluunaan ja ole sellaista kuin valtaväestö ajattelee.

Olen sitä mieltä että suhteessa on tärkeää että kumppanit kunnioittavat toisiaan, vuorovaikutus on molemminpuolista ja kumpikin osaa kuunnella ja keskustella ja kaikenlaisista asioista uskaltaa puhua.

Vastuu suhteesta ja siihen liittyvistä asioista on molemmilla tasapuolisti. Suhteessa on turvallista olla, voit olla omaitsesi aina ja toinen näkee sinun läpi, ikään kuin sieluusi saakka, siksi kummankin on oltava ehdottoman rehellisiä toisilleen.
Ennen kaikkea suhde on sellainen että sinulla on hyvä olla, niin ja tietysti yksi tärkeistä asioista on myös että toista on haluttava ja osattava kaivata/ikävöidä.

Voiko siis vangin kanssa seurustella ? no VOI, miksi ei voisi onhan hänkin ihminen, jonkun lapsi ja ehkä jonkun isä, olosuhteet on ne mitkä tuovat niitä haasteita. Ei rakkaus ole mikään rikos.

Itseasiassa moni asia luistaa erittäin hyvin, näistä yksi on kommunikointi. Toisen kanssa kun ei pysty olla aina lähellä mutta pystyy kuitenkin kommunikoimaan tulee puhuttua paljon ja kaikesta. Lähellä ollessa taas ei tule turhia "vääntöjä" mistään kun tietää että aikaa on aina vähän, on iloinen siitä pienestäkin hetkestä. Kaukana ollessa kaipaa toista lähelleen ja sekin on hyvä juttu.

Omaa aikaa ja tilaa on varmasti, tiedän nimittäin pariskuntia jossa ollaan tyytyväisiä ja pahasti suhde onkin jo karikolla kun ajatellaan että; "lähti se ukkokin taas nurkista niin saa olla hetken rauhassa".

Tiesitkö muuten että onnellisuus tekee ihmisestä kauniimman ? Näin on tainnut käydä ainakin minulle, hymy ja hyväntuulisuus taitaa pukea myös tällaista jääräpäistä oinasta. Ehkä minulla on käynyt todella hyvä tuuri, mutta itse kutsuisin sitä kyllä kohtaloksi.

Ystävä

Ystävänpäivä sai minut miettimään mitä ystävyys tarkoittaa minulle ? Kuka on hyvä tai paras ystävä ?

Minulla ei ollut kouluaikana mitään "bestistä", olen aina ollut oman tieni kulkija ja lähelleni on ollut aina vaikeaa päästä. On minulla paljon ollut aina tuttuja, mutta hyvin vähän ystäviä.

Ajattelen jotenkin että minulla on oma "tontti" ja sille reviirille ei ole asiaa ilman minun lupaani.

Olen usein kuullut jälkikäteen että minun on ajateltu olevan kova, tarkka, ylpeä jne.. Kuitenkin ne ketkä ovat tontilleni saakka saaneet tulla ovat aina yllättyneet.

Huomaan että ero on muuttanut minua, olen alkanut uskomaan entistä enemmän itseeni ja valintoihini, olen ehkä tehnyt jonkinlaisen kasvupyrähdyksen. Uskon että tietty sisäinen kovuus minussa säilyy aina mutta osa siitä on hioutunut nyt pois, miksi ?

Ennen ajattelin aina että minun täytyy jaksaa, minun on pakko sitä ja pakko tätä...varmaan tuttua monelle muullekin.

Olen ollut aina pieni, en juuri koskaan tyytyväinen fyysisesti itseeni tai pitänyt itseäni mitenkään kauniina, naisellisena tai haluttavana. Ajatellut että kun en voi fyysisesti kilpailla kenenkään kanssa on se tehtävä muulla tavalla. Olen luonteeltani muutenkin kilpailija, ns. yksilöurheilija, en mikään joukkuepelaaja.

Olen siis kärsinyt aina huonosta itsetunnosta tietyllä tavalla, mutta kääntänyt sen jo lapsena toisinpäin, en ollut mikään prinsessa, en ollut mekkopäällä tai leikkinyt barbeilla, vaan olin "hyvä jätkä" joka vaikka veti luokkakaveria turpaan jos tuli poikien kanssa riitaa.
Ehkä tässä myös syy miksi olen ollut eron jälkeen vähän hämmentynyt kun kaksilahkeiset ovat tehneet useasti minulle ehdotuksia, että joku siis näkee minussa oikeasti jotain ?

Minua on kiusattu koulussa, niin kuin varmaan montaa muutakin. En ollut todellakaan mikään suosikki. Aina on ollut melkein enemmän miehiä ystävinä ja yksi miksi näin on on se luottamus ja rehellisyys, olen ollut usealle korvana ja olkapäänä koska he ovat voineet uskoa siihen että minulle voi luottaa asioita.

En ole ikinä välittänyt siitä millainen tausta tai menneisyys tai tilipussi kenelläkin on, olen aina valinnut ihmiset lähelleni sen perusteella että minun on hyvä olla heidän seurassaan. Tämä on taito jonka moni muukin osaa. Tiedätkö, joskus näet ihmisen vaikka kaupassa, hetken kuuntelet häntä ja ajattelet heti "tuollaisen ihmisen kanssa en tulisi toimeen hetkeäkään".

 

Hyvä ystävä ei ole aina samaa mieltä, hän kestää kritiikkiä ja osaa kyseenalaistaa asioita, hän kuuntelee ja tukee sinua sanoilla ja sanomattomasti kun sitä tarvitset. Häneen voit luottaa varmasti ja hänelle voi puhua kaikesta suoraan. Hänen seurassaan voit olla oma itsesi, aina.

On myös ollut muutamia ihmisiä jotka olen jättänyt taakseni, koska olen huomannut että he ovat aina halunneet vain hyötyä minusta. Jälkikäteen olenkin soimannut itseäni että miksi tuhlasin aikaa heihin.
Nämä ystävät ovat olleet tyytyväisiä yleensä niin kauan kun hyöty on ollut yksipuoleista, mutta kun on tullut kritiikkiä tai erimielisyyksiä eivät he ole pystyneet enää kommunikoimaan.

Minä kun olen sellainen että olen tottunut puhumaan ystävien kanssa kaikesta, vaikeistakin asioista ja odotan keskusteluissa yleensä vastapuolelta myös mielipidettä ja perusteluita enkä mitään lapsellista "pyh en puhu enää mitään kun olen erimieltä" tyyliä.

Hankalat ystävyyssuhteet voivat olla yhtä kuluttavia kuin huono parisuhde, ja elämä on liian lyhyt että sellaisiin kannattaa tuhlata aikaa. Lapsillenikin olen usein sanonut että ei ystäviä tarvitse olla montaa, yksikin riittää, mutta ystävistä pitää muistaa pitää huolta. "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan".

Minulla on muutama hyvä ystävä, ovat he sitten kaukana tai lähellä, minulle on tärkeintä että molemmat tiedämme että olemme olemassa toisiamme varten. Arki on niin kuluttavaa ja hektistä että aina ei ehdi, pysty tai jaksa pitää ystäviin yhteyttä. Hyvä ystävä tietää ja ymmärtää tämänkin, mutta kun näemme taas on kuin aikaa välillämme ei olisi ollutkaan.

Usko ? Uskotko ?

Usko, mitä se on ? Mitä se minulle on ?

Olen sellainen ihminen että näen usein unia ja tapahtumia, joku sanoisi niitä ehkä enneuniksi, toiset etiäisiksi. Olen aina ollut ihminen joka osaa aavistaa asioita etukäteen.

Usko siirtää vuoria, sytyttää sotia ja on usein syynä moneen murheeseen, vai olisiko se sitenkin se uskonpuute ?

Läheisissäni on monta ns. uskovaista, tosin minä en heitä sellaisiksi ole ikinä nimittänyt. On eri uskontoon kuuluvia ja erilailla uskovia. Toiset saavat voimia vertaistuesta ja toiset hiljentymisestä, jotkut raamatusta ja jotkut viinapullosta.

Äitini on seurakunnalla töissä ja itsekin olen ollut isosena. Todistuksessani on aina komeillut täysi kymppi uskonnon kohdalla, kirkossa käyminen ei tuota minulle vaikeuksia, päinvastoin.

Oletko uskoton jos et käy kirkossa, lue raamattua tai noudata tiettyjä tapoja, mielestäni et ole !

Ei kenelläkään ole oikeutta sanoa miten pitää uskoa ja täytyykö uskoa, se on meidän kaikkien oma valinta.

Usko ei ole minulle uskonto, usko on tapa elää. Se on asenne.

Uskon että on olemassa enkeleitä ja henkiä, minut on ainakin sellainen pelastanut monesti.

Uskon itseni tekemiin valintoihin ja että usein olen saanut neuvoja niihin jostain muualta. Monesti olen ollut tilanteessa etten tiedä mitä tekisin, sitten kaikki onkin yhtäkkiä ollut ihan selvää ja ratkaisu on usein ollutkin varsin helppo ja looginen.

Uskon kohtaloon ja siihen että kaikella on tarkoitus.

Uskon rehellisyyteen ja siihen että mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa.

Ennen kaikkea usko on uskomista itseensä ja omiin kykyihin ja voimavaroihin.

Rakasta itseäsi niin muutkin voivat rakastaa sinua !

Usko että osaat ja voit !

Asenne ratkaisee !

Onko se Oikea olemassa ?

Se, kenestä kiinnostumme, ei ole sattumanvaraista

Lainaan erään tunnetun seksuaaliterapeutin, Maaret Kallion sanoja aluksi hieman.


Kumppaninvalintaan vaikuttavat mieltymyksien sijaan ensisijaisesti oma historia ja ne alitajuiset prosessit, jotka vaikuttavat siihen, minkälaista kumppania etsitään ja minkälaisen ihmisen kanssa on tuttua ja turvallista olla.

Millainen ihminen Se Oikea on?

Siitä Oikeasta puhuttaessa ihmiset mainitsevat useimmiten sen, ettei ilman Häntä haluaisi edes elää. Rakkaus roihuaa, erossa ollessa on kauhea ikävä ja kaikki tuntuu olevan erilaista kuin kenenkään muun kanssa. Joidenkin kanssa kemiat toimivat ja palat loksahtelevat paikoilleen, ja toiseen rakastutaan päivä päivältä enemmän.
Moni ajattelee, että tässä on sellainen ihminen, jonka kanssa haluan ja pystyn olemaan koko loppuelämäni. Kun ajatukset eivät harhaile kenessäkään muussa, eikä suhdetta kenenkään muun kanssa tule edes ajatelleeksi, on Sen Oikean löytäminen mahdollisesti jo tapahtunut.

– Aika näyttää, onko kumppani todellisuudessa se oikea ja suhteella mahdollisuudet kasvaa syvemmäksi. Toiset jäävät koukkuun rakastumisvaiheen huumaan, jolloin suhteen arkipäiväisyys ja rakkauden syventyminen eivät kiinnostakaan, seksuaaliterapeutti kertoo.

Kuuntele oloasi!

– Kehotan kuuntelemaan, minkälainen olo itsellä on sen toisen kanssa. Suhteen vakiintuessa toisen osapuolen miellyttäminen ei ole enää niin tärkeää. On sen sijaan tärkeää, että suhteessa voi olla omana itsenään, aidosti ja autenttisesti. Parisuhteessa molempien pitää pystyä olemaan sellaisia, millaisia he oikeasti ovat; ei sellaisia, millaisia he haluaisivat omissa tai toistensa silmissä olla.
Kallion mukaan parisuhteen kulmakivien tulisi olla kunnossa, jos haaveissa on pitkäaikainen suhde.

Elämä tarjoaa jokaiselle hankaluuksia, joista parisuhteenkin on selvittävä. Parisuhde voikin parhaimmillaan tuntua elämän turvasatamalta, joka perustuu luottamukseen ja turvallisuuteen – ajatukseen siitä, että joku on siinä juuri minua varten.

Jos nämä asiat suhteessa eivät ole kunnossa, ovat suhteen jatkumisedellytykset selvästi heikommat. Seksuaaliterapeutti kertoo myös, että kiintymyssuhde kumppaniin muistuttaa jossain määrin intensiivisyydessään ja vaativuudessaan suhdetta lapsena omiin vanhempiin.
– Myös toimiva seksuaalielämä on yksi tärkeä parisuhteen kulmakivi, sillä juuri erotiikka erottaa parisuhteen muista syvistä ihmissuhteista, kuten ystävyyssuhteista.


Erityinen ihminen ja erityisissä olosuhteissa, onko tässä mitään erityistä ?

On, otin riskin ja se kannatti, miksi ?

Hän on tuonut minuun rauhan, hyvänolon ja hirveän kaipuun ja ikävän. Luulin että en osaa enää rakastaa eikä minua, hieman hankalaa jääräpäätä, voisi edes kukaan rakastaa enää. Luulin ehkä väärin, olin ehkä kerrankin väärässä.

Jotenkin minusta tuntuu että olen saattanut löytää sen oikean. Ihmisen joka kuuntelee ja jonka seurassa on pelottavan hyvä olla, tuntuu todellakin että ajattelisimme välillä samoilla aivoilla ja lukisimme toistemme ajatukset.

Arvomaailmamme ja menneisyys kohtaavat monella tapaa hänen kanssaan. Yksi erittäin hyvä asia on myös se että tämä mies ei läträä alkoholin kanssa laisinkaan ja hän osaa puhua ja pussata. Hän on hellä ja huolehtivainen, tunnen oloni turvalliseksi hänen vierellään. Hän on mies joka seisoo sanojensa takana ja uskaltaa olla erilainen.

Olen löytänyt vierelleni ihmisen joka on henkisesti vähintään yhtä vahva kuin minä, joten minun ei tarvitse enää olla vahva vain yksin. Toisin sanoen, saan välillä olla myös heikko.

Taidan olla ensimmäistä kertaa erityisen rakastunut.

Ai niin, yksi erityinen asia,

tästä tulee erityinen rakkaustarina, hän kun on vankilassa tälläkin hetkellä

Toisenlainen joulu, vai toisenlainen elämä ?

Toisenlainen joulu, vai toisenlainen elämä ?

Tässä kuussa on joulu, minä olen aina mieltänyt joulun vuoden tärkeimmäksi juhlaksi. Jouluna täytyy olla lunta, lahjoja, herkkuja, leivonnaisia. Aattoa ennen täytyy siivota hullunlailla, sieltäkin mistä ei ikinä muuten tule siivottua. Täytyy käydä jouluostoksilla ja lähettää kortit. Jouluna perhe kokoontuu yhteen viettämään vain rauhallista iltaa ja kaikki saavat mitä ovat toivoneet, kaikilla on hyvä mieli.

Onko tämä taas yksi tapa kilpailla, nykymaailmassa kaikessa täytyisi olla parempi. Olla eniten kynttilöitä kuusessa ja hankkia lapsilleen ne kalleimmat lahjat. Paitsi että eihän hyvää mieltä voi ostaa eikä tilata.

Tosiasiassa moni joulu onkin mennyt niin että lasten toiveet vaihtuvat juuri ennen aattoa eli paketista tulee muuta kuin toivottiin, puolisukua tissuttelee päissään koko päivän ja odottaa pukkia jota ei sitten tullutkaan vaan lahjat jätettiin varastoon, pukki ei päässyt paikalle kun ei ollut lunta, oli musta joulu, kaikin tavoin.

Äidit ja anopit istuvat aattona puolinukuksissa ja rättiväsyneinä ihmetellen että kohtahan se joulu onkin taas ohi, eikä kukaan huomannut että olit pessyt saunan mutta et ollut ehtinyt jynssäämään uunia. Isät keittelevät glögiä ja lopuksi sammuvat ennen kynttilöitä. Kiiltokuva päässäsi repeää kun olit ajatellut että tämä ei taaskaan ollut sellainen perhejoulu, rakkauden joulu. Millainen se sitten pitäisi olla ? Mikä on hyvä joulu ?

Olisiko niin että joulu on hiljentymisen aikaa, aikaa pysähtyä, aikaa tuoda hyvä mieli itselle ja muille. On hyvä että nykyään kun aina on kiire jostakin johonkin joutuu joskus pysähtymään hetkeksi, saa huilata ja vain olla, kuunnella ja rakastaa, kaikessa rauhassa.

Tänä vuonna teen kyllä asiat toisin. En juuri lähettele kortteja vaan menen ihan käymään ystävien luona, keskityn siihen että kuuntelen muita ja autan myös minulle tuntemattomia ihmisiä, siitä tulee hyvä olo. Hymyilen papoille ja avaan oven mummoille, toivottelen hyvää päivää lopuksi. Koitan huomioida ja muistaa että kaikilla ei ole mahdollista viettää joulua eikä heillä ole lähimmäisiä rakastamassa tai muistamassa. En ostele juuri lahjoja vaan teen niitä, vien avun perille asti ja muistan montaa lähimmäistä näin, olen aidosti paikalla ja läsnä.

Annan lasteni viettää ehkä viimeisen joulun entisessä kodissa ex-mieheni kanssa, olenko minä joulun sitten yksin ? Onko joulu perhejuhla ja pärjäävätkö lapset sen ilman äitiä ? Tästä puhutaan lasten kanssa ja hekin ymmärtävät että joulu ei ole kuin yksi päivä vuodessa, lapsetkin pyytävät vain yhden tai kaksi lahjaa ja tietävät että saavat sen mitä pyytävät.

Olen jouluna ilman lapsia, mutta myös ilman hössötystä ja alkoholia.


Käyn pitkästä, pitkästä aikaa aattoiltana kirkossa, herran huoneessa, kaksi rakasta ihmistä ympärilläni, toinen heistä kädessäni kiinni. Ei ollenkaan hullumpi joulu..

Elämääni asteli erityinen ihminen

Minulla oli ero meneillään, muutto ja elämäni yhtä hullunmyllyä, mutta minulla oli myös ihminen jolle pystyin puhumaan, joka otti minut minuna, kuunteli ja kannusti, ei kritisoinut ei juuri kommentoinut, kuunteli ja kuunteli, oli olemassa juuri silloin kuin piti ja juuri sellaisena kuin tarvitsin.

Eron hetkellä nimittäin ystävätkään eivät aina pysty auttamaan, he eivät osaa olla puolueettomia ja luulevat tuntevansa sinut, jotkut jopa paremmin kuin sinä itse.

Miten tässä näin kävi ? Odota hetki kerron, katkaisen samalla huhuilta siivet.

En ole uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, en aiemmin. Liittoni ei alkanut kovin erikoisesti eikä ollut ikinä mitään rakkauden "huumaa".

Minulle tärkeintä parisuhteessa on aina ollut luottamus ja rehellisyys, olen ollut käytännön ihminen ja ajatellut usein järjellä, mikä on parasta muille, nimenomaan muille eikä minulle itselleni. Usein olen myös ajatellut että minuun luotetaan mutta voisiko joku todella rakastaa minua ? vielä sellaisena kuin olen ?

Ihminen on juuri niin vahva kuin on hänen heikoin kohtansa ja minulla se on aina ollut itseluottamus ja luottamus yleensä. Ympärilläni on kuori ja en juuri päästä ketään oikeasti lähelleni, tämä on osa minua ja tätä en pysty karsimaan itsestäni, vika tai ei mutta vaadin rehellisyyttä ja avoimuutta lähimmäisiltäni, olen myös itse hyvin suora ja uskollinen kun sen luottamuksen saa ansaittua.

Usea ihminen sanoisi minua kylmäpäiseksi, jääräpäiseksi ja hankalaksi, harva tietää että saatan olla jotain muutakin ja tarvitsen rinnalleni mieheksi vahvan ihmisen, minuakin vahvemman, no mistäs sellaisen muka löytää ?

Sanotaan että oikeaa ei löydä etsimällä, se oikea löytyy kun on sen aika. Näin kävi juurikin minulle, se oikea asteli työpaikkani ovesta sisään ja siinähän se rakkautta ensisilmäyksellä. Alkuun ei ollut edes sanoja, ei tietoa siitä mitä kaikkea molemmat kävivät sisimmässään lävitse, oli vain kaksi rikkinäistä sielua samassa tilassa ja tunne että tästä voisi tulla jotain yhtä ja ehjää.

Painin päässäni eron ja muuttoaikeiden kanssa, päätin kuitenkin että tunteet ovat niin vahvat että tämä kortti on katsottava, otettava riski ja kerrankin luotettava itseensä ja siihen fiilikseen mikä oli sisälläni.

Jos tunne on näin vahva vaikka ihmisestä et tiedä edes nimeä on vain pakko antaa mennä ja katsoa kuinka käy, olihan tässä myös sellainen riski että olin tunteiden vuoristoradassa tulkinnut tämän mystisen miehen väärin ja kuvittelin pilvilinnoissani kaiken ..mutta miten minusta silti tuntui että hän näki heti lävitseni ? Ihan sinne syvälle saakka.

Kävin eroa lävitse kokoajan joten päätin että mitään ei varmasti saa tapahtua ennen kuin olen omillani, tämäkin oli ehkä yksi ratkaiseva tekijä niin pikaiseen muuttoon, en halunnut olla epäluotettava entisessä suhteessa koska en olisi voinut elää itseni kanssa ja periaatteitani vastaan. Päätin myös heti alkuun olla hyvin rehellinen näistä asioista, kaikille osapuolille.


Erityinen ihminen, erityinen tilanne ja erityiset olosuhteet, mutta tuntui vaan niin erityisen hyvältä.

Viimeinen oljenkorsi - avioero viikko

Maanantai 14.9.2015
Lääkäripäivä Tampereella

Muutaman viikon olen valvonut, yöllä ei tule uni, nousen ja kävelen öisin, kaikki pyörii päässä, olen itkuherkkä ja mielialat vaihtelevat aamusta iltaan. Mietin mikä hitto minua vaivaa, taas. Päätän että en saa luovuttaa, pakko on jaksaa, parempi päivä tulee varmasti, tuleehan. Kukaan ei näe eikä tajua miten rikki ja väsynyt olen, miten paha minun on olla.

Olen käynyt kilpirauhaskamppailua jo yli 2-vuotta, välillä lääkityksellä enemmän ja vähemmän. Sairastan siis basedowin tautia joka aiheuttaa mm. liikatoimintaa, elimistö on kierroksilla kokoajan, aina on nälkä, heikottaa, pyörryttää, vituttaa, väsyttää. Sydänlääkitys on rytmihäiriöihin myös.

Luulin että ollaan jo paremmalla puolella, mutta kävin TAYSin sisätautipolilla tarkastuksessa syyskuussa ja uutiset oli huonoja, ehdotettiin jopa poistoleikkausta.

Samalla reissulla oli myös vuositarkastusaika korvapolille ja pään tietokonekuvaukseen, vuosi edellisestä FESS leikkauksesta ja jälleen huonoja uutisia. Kaikki ontelot on täynnä polyyppeja, ollaan lähtötilanteessa, uusi leikkaus tulossa, helvetti, romahdan kohta, onneksi on äiti mukana.

Polilta lähtiessä saan puhelun mieheltäni (nykyisin siis ex-mieheltä), hän ei ymmärrä tilannetta, huolehtii vain omista asioistaan, ei kuutele, ei tue. Kuppi menee nurin, nyt se tapahtui, vihdoinkin. Puhelu oli lyhyt, mutta lopullinen, nyt tiedän, en halua elää näin.

Lääkäristä painelen suoraan kirjakauppaan, ostan Ilona Rauhalan "Eron keskellä" kirjan, kuulin juuri radiosta että se on hyvä.

Kotiin ajaessa äitini lukee minulle kirjaa ääneen, löydän jokaisesta kohdasta itseni sekä parisuhteeni kohta kohdalta tajuan että näin ei voi jatkua, olen yrittänyt jo tarpeeksi, varmasti.
Olen antanut mahdollisuuden muuttua ja muuttaa tilanteita, silti alkoholi sanelee perheessä liikaa ja elämänarvot ja tavat elää eivät kohtaa miehen kanssa. Tajuan että väkisin ei voi rakastaa, jos tunteet ovat kuolleet ei mitään voi enää tehdä, nyt on ajateltava jollain muulla kuin järjellä.

Olisihan se pitänyt jo tajuta kesällä kun pakotin koko perheen perheleirille, sieltä kuvittelin saavani lääkkeen tähän kaikkeen ja parisuhteen toimimaan, ajattelin silloin ja muutamalle ääneen sanoinkin että lähden sinne katsomaan voiko tätä vielä pelastaa, viimeinen oljenkorsi.

Leiristä ei ollut apua mihinkään mitä ajattelin ja silti vain jatkoin samaa rataa, päivästä toiseen. Henkinen vastuu kaikesta ja sitä myötä taakka vain kasvoi ja kasvoi, läheiset sanoivat; "kun aika on oikea, teet oikeat ratkaisut, se on sitten kun se kuppi on täynnä ja menee nurin, kyl sä tiedät".

Kotiin päästyäni piilotan kirjan, en halua käydä neuvotteluja nyt, tarvitsen miettimisaikaa vielä, aikaa kerätä voimia.


Tiistai 15.9.2015

En ole nukkunut yhtään, olen ihan hajalla, puristuksissa ja väsynyt. Katselen yöntunteina taloa, sitä mitä pitäisi sanoa kodiksi, mikään ei näytä omalta, ei tunnu hyvältä, haluan pois. Tuplaan sydänlääkkeet että pääsen iltavuoroon.

Keskiviikko 18.9.2015

Jälleen uneton yö, mutta nyt päätin että jos uni ei tule, alan etsimään asuntoa. Kohtalon hetki, avaan klo 02 koneen ja näen että haaveilemani asunto onkin nyt laitettu vuokralle. Kyseistä asuntoa mietin jo keväällä, mutta en ollut valmis ajattelemaan asunnon ostoa, nyt tai ei koskaan, laitan heti sähköposti kyselyn. Päätän samalla että en kerro vielä kenellekään, haluan saada päässäni ajatukset jotenkin nippuun etten romahda kun tämä tulee julki.

Aamulla selviää, asunto on vuokrattavissa, vuokraan sen heti, näkemättä. Hirveä riski, laitan kaikki rahat tähän kiinni nyt, pakko luottaa, tunne kaikesta on niin vahva.

Torstai 19.9.2015

Käytännön asioiden järjestelyä, sitä on paljon. Soittamista, selvittelyä. Pystynkö, selviänkö, uskallanko. Mitä tarvitsen, mistä ostan, miten.
Miten lapset ottavat asiat, ilmoitan jo etukäteen kouluterveydenhoitajalle ja kysyn neuvoa sosiaalityöntekijältä, lapset eivät saa kärsiä, tämä on hoidettava nyt oikein.

Perjantai 20.9.2015
Minulla on asunto

Asunnolle sovittu treffit kiinteistöfirman kanssa, kauhea ukonilma, tähän aikaan vuodesta, mietin matkalla että onko yläkerran herrakin tätä vastaan.

Näen asunnon ja se tuntuu heti kodilta, täynnä valoa, avara ja ihan minun näköinen. Minuutin jälkeen se tuntuu enemmän kodilta kuin aiempi, tämä tuntuu hyvältä, nyt en voi peruuttaa.

En voi vieläkään kertoa, pidän kaiken sisälläni, kannan mukanani kaikki paperit ja rahat etten joudu selittämään vielä miten ja miksi. Äiti ja isä tietää, oli suuri kynnys kertoa heille ja pyytää apua. Jotenkin aiemmin ajattelin että he pitävät minua luovuttajana, enkä minä ole sellainen, se jaksaa kantamaan eteenpäin, tiedän että en ole yksin, ei ole pakko selviytyä yksin.

Pitkästä aikaa olen iloinen, jotenkin alan uskomaan että jaksan. Tunteeni suhteessa ovat kuolleet jo ajat sitten, se mikä minut on saanut harkitsemaan näin kauan, liian kauan on voimavarani.

Mistä saan voimaa ja aikaa tähän kaikkeen, miten saan ja jaksan vietyä kaiken mitä tarvitsen, pärjäänkö taloudellisesti, kuka auttaa jos en ? En ole tottunut pyytämään tai saamaan apua.

Viikonloppu

Tajuan että en voi rikkoa kotia lapsiltani, en voi viedä sieltä huonekalujakaan, oikeastaan en edes halua. Haluan uuden elämän, uuden kodin. Päätän että hankin jotenkin jostakin kaiken niin että lapsille jää kuitenkin se koti jossa ovat tottuneet elämään. En voi pakata kuitenkaan mitään, johan siinä on selittämistä että miksi pakkaan..en ole vielä tarpeeksi vahva kohtaamaan tilannetta jossa kissa nostetaan pöydälle.

Maanantai 23.9.2015

Perusta alkaa olla kunnossa, mutta nukkua en pysty enää miehen vieressä. Päätän että keskiviikkona kerron, hänellä alkaa vapaat, on varauduttava siihen että juominen lähtee käsistä, käyn tilaamassa kolme sänkyä että minulla ja lapsilla on sitten ainakin paikka missä nukkua jos tässä käy huonosti.

..No ei se mennyt ihan niin, palattuani sänkykaupoilta, saan puhelun mieheltäni joka alkaa näin; "mihin olet muuttamassa" ?

Olen saapunut juuri uuden asunnon pihaan ja mietin pienen hetken että nyt tai ei koskaan, minulla ei ole mitään menetettävää ja tämä on edessä kuitenkin, miksi en siis olisi rehellinen.
Kerron, kaiken. Toisin kuin olin suunnitellut ja vielä puhelimessa.

Pelkään ihan helvetisti mennä kotiin, en tiedä mikä siellä on vastassa, lohtuna on se että minulla on asunto johon mennä turvaan, vaikka se onkin täysin tyhjä ja ilman sähköä, se on minun koti nyt, meidän koti, uuden elämän perusta.

Ilta puhutaan, kerrankin, kaikesta. Käydään koko perhe vielä asunnolla, myös lapsille tämä tulee nyt tietoon, pelkään että liikaa ja liian nopeasti. Haluan kuitenkin olla rehellinen, niin kuin aina.

24.9-27.9.

Pakkaan, pakkaan ja pakkaan. Kannan yksin, pienellä autolla, tavara kerrallaan. Aamusta iltaan, olen ihan puhki, silti tämä tuntuu hyvältä, on jotain tekemistä, ei tarvitse miettiä kokoajan, voi vain tehdä.

Muutto ja ensimmäinen yö asunnolla

Saan sovittua muuton viikonlopulle, saan heti apua perheestä suurimpien tavaroiden kantamiseen. Nuorempi lapsi on innoissaan, hän saa oman huoneen, tämähän sujuukin ehkä ihan hyvin, lapsista en huomaa mitään negatiivista asioiden suhteen, mies auttaa myös muutossa, olen vähän ihmeissäni että miten nämä asiat nyt sujuvatkin näin hyvin.

Ensimmäinen asunnolla vietetty yö kuopuksen kanssa. Nukuin hyvin, aamulla herätessäni oli se painava ja pahaolo helpottanut, olin hukkaamassa uskon itseeni, mutta nyt tiedän, pystyn tähän, tämä on hyvä juttu !

Kaikella on tarkoitus

Olin 15-vuotias kun jouduin saattamaan 5-vuotiaan Kira siskoni hautaan, siitä se lähti kaikesta taistelu. Erityinen elämä, erityistä kamppailua kaikesta.

Elin villin nuoruuden ja säälin jälkikäteen mitä kaikkea vanhempani joutuivat kokemaan, näin ja koin kaikenlaista ja kaikenlaisessa seurassa, en häpeile, sekin on osa minua.

Kun vihdoin 18-19 vuotiaana tajusin että elämässä pitää olla jotain muutakin totesi lääkärikin että kohdunkaulallani on solumuutoksia, hoidot aloitetaan heti ja lapsia en välttämättä sitten saa koskaan, taas elämä veti maton altani.

Hoidot veivät muutaman vuoden ja elämä tasaantui, raskaaksi tulin kuitenkin helposti ja odotusaika sekä synnytys menivät helposti, lapsi oli helppo ja kaikki oli taas hyvin, niin varmaan..

Esikoispoikani oli noin vuoden kun alkoi paha korvakierre, risaleikkaukset, allergiat, 6 putkitusta nukutuksessa, astma ja pari vuotta yhtä hullunmyllyä, aina käytännössä lääkärissä tai sairaana kuitenkin.
Vuonna 2005 syntyi toinen poikani, 10 pisteen vauva helposti taas, elämä kääntyi vähän raiteilleen tai niin taas luulin.
Kuopus oli 3 kk kun ensimmäiset sokerirasituskokeet tehtiin, ruokavaliohoito aloitettiin vuoden iässä, poika oli erittäin vaativa lapsi jo pienestä, villi ja vilkas, oikea ”Eemeli”. Diabetes diagnoosi saatiin virallisesti 2-vuotis synttärilahjaksi.

Diabetes saneli meidän ehtoja, arkea ja päivää reilun 5 vuotta täysin, alettiin olemaan jo sinut asian kanssa.. tässähän tämä D-arki sujuu jo ihan kätevästi, kyllähän tän kanssa pärjää, muutamia ongelmia tuli vastaan, yksi niistä etenkin, mutta siitä ehkä vielä myöhemmin lisää.

Elämän ollessa jotenkin tasapainossa, sairastuin minä. 2 vuotta pelkästään lääkärissä, tiukat kontrollit, lääkitykset, leikkaus. Elämää ihan sumussa töistä kotiin ja kotoa töihin, väsyneenä ja poikki. Päivänä jolloin lääkäri tarjosi minulle sairaseläkettä kimpaannuin että ei helvetti, ei minun elämä voi olla tätä, diagnoosista toiseen, lääkettä ja aina vaan lisää. Ei hoideta sairautta, vaan hoidetaan oireita, miksi ?

Rupesin lukemaan, etsimään apua. funktionaalinen lääketiede, kiinalainen lääketiede, ravintoterapia. Luin ja luin, kaikki vaihtoehtoinen kiinnosti, heitin metsään kaikki lääkärin ohjeet ja rupesin ”salaa” tekemään asioita toisin, tuolloin löysin myös ravintolisät ja henkisen hyvinvoinnin tärkeys sairauden hoidossa alkoi avautumaan minulle.

Kunto alkoi nousta, huomasin oikeanlaisen liikunnan ja ruokavalion ja muiden valintojeni vaikutuksen elämääni ja henkiseen jaksamiseen. ”Vielä mä tästä nousen ja maailmalle nauran, vielä joskus teen niin kuin huvittaa”!

No kuinkas ollakaan joulukuussa 2014, kun omakunto alkoi olla hyvä, sairastuikin esikoinen taas yhdellä rytinällä ja tietysti taustalla autoimmuunisairaus. Syytin itseäni, enkö omien sairauksieni lomassa ole nähnyt kuinka sairas lapseni on, miksi en huomannut jo aiemmin että jotain on vialla ?.

Perheeseen saatiin uusi titteli IBD. Lapsen vointi alkoi kuitenkin äkkiä nousta, olin oppinut ”älä kuutele tai usko kaikkea mitä lääkäri sanoo, sinä itse olet asiantuntija”, pari kuukautta ja poika oli jo normaalipainoinen, kunnes..niin uskokaa tai älkää, oli kuopuksen vuoro, taas.

Havaitsin lapsessa muutoksia ja päätin että nyt en odota, vaan vein lapseni suoraan reumalääkärille ja diagnoosi tuli heti. Tässä kohtaa olin romahtaa, eikö tämä koskaan lopu ? Missä on syy, mitä teen väärin. Sain lääkäriltä lohduttavan kommentin, ”teillä on käynyt vain paska mäihä, et sinä geeneillesi mitään voi”.

Näiden vuosien aikana, myös äitini on ollut haastavassa avosydänleikkauksessa, pikkuveljeni sairastunut myöskin reumaan ja isäni saanut diagnoosin nimeltä krooninen lymfaattinen leukemia.
Sitä sanotaan että jokainen saa vain sen mitä jaksaa kantaa, tämä ei ole totta. Meidän reppu on ollut täynnä jo ajat sitten.

Lähivuodet on kuitenkin opettaneet minua enemmäin kuin yksikään aiemmin elämäni, uskon että tämä on minun kohtaloni ja tälläkin kaikella on tarkoitus. Vertaistuessa on voimaa joten toivon että blogi auttaa sinua silloin kuin kamppailet tässä erityisessä maailmassa, erityisten asioiden kanssa.

Se on kiinni sinusta itsestäsi, asenne ratkaisee, aina !

Samtedin triadi
Basedow
Hla-b27 geeni poikkeavuus
IGA-puutos
Astma
Migreeni
Oligoartriitti
Diabetes
IBD Colitis Ulcerosa

Ps. Jos tämä tarina kiinnosti niin lue toki muutkin kuukaudet, tästä syyskuun osiosta se tarinani vasta alkaa..päiväkirjanomaisesti, kuukausi kerrallaan ja lisää on luvassa...

Tässä linkki seuraavaan kuukauteen jos et muuten löydä:
http://erityinensyy.blogspot.fi/2015_10_01_archive.html