Perhe

Perhe, arvot ja asenne

Olen pitkin vuotta haastanut itseäni, kokeillut kaikkea uutta ja koittanut katsoa maailmaa useammastakin eri vinkkelistä.

Nyt sain kutsun, johon ei voinut sanoa ei.

Pääsin kuuntelemaan musiikkijumalanpalvelusta Helluntaiseurakuntaan. Olipahan muuten mahtavia kappaleita ja tulkintoja Lavrenchuckin isolta perheeltä. Käsittämättömän taitavia ja ennenkaikkea suuri ja rakastava perhe.

Kirkko on minulle ihan tuttu paikka ja seurakunta yleensä. Onhan minulla kokemusta isosena olemisestakin ja kummilapsiakin on suuri liuta.

Olen aina kokenut kirkon jotenkin kolkoksi, karun kauniiksi, suureksi ja jollain tavalla ehkä ankeaksikin paikaksi. Kirkossa pitää olla hiljaa ja ennenkaikkea osata käyttäytyä. Usein siellä jumalanpalvelukset ovat pitkäveteisiä ja vaikeasti ymmärrettäviä, et juuri vilkuile viereesi vaan istut hiljaa paikallasi, tai näin ainakin minä. Kirkossa vihitään, kastetaan ja siunataan, ei sinne juuri muuten tule mentyä.

Yksi mies lähtiessä kysyikin että "uskonko minä". Jäin miettimään että uskonhan minä, mutta pitääkö sen muka todistaa tai ääneen lausua? Täytyykö uskovaisen julistaa uskoaan tai olla avioliitossa ?

Saan jostain voimaa ja rohkeutta olla omaitseni, uskallan seistä asenteeni ja ajatusteni takana. Suhteessa olen aina luotettava. En aio erota kirkosta vaikka vihaankin vuolaita jeesustelijoita. Kai silti voin olla jollain tapaa uskovainen ?

Jos jätetään "jeesustelut ja ylistyspuheet pois" niin semmoiset havainnot tein että helluntaiseurakunnan väkeä on paljon, he ovat kuin yksi suuri perhe jossa ei ole merkitystä iällä, teoilla eikä menneisyydellä. He ovat iloisia ja rohkeita ihmisiä. Paikka on täynnä valoa ja iloa.

Jäin miettimään puheita ja suodatin ne jeesustelut pois. Huomasin että puheissa on paljon minulle tärkeitä asioita ja arvoja joista olen jo kirjoittanutkin. Esimerkiksi syntiä et voi saada anteeksi jos et synny uudelleen ja sovita sitä.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden ja sen on perhe.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin perhe. Joillekin se perhe on vain omanimi ovessa, joillekin suuri seurue. Minulle se on puoliso, lapset, vanhemmat ja lähimmäiset, kaikki ketä rakastan.

Perhe on on suuri voimavara joka antaa iloa ja valoa sekä voimaa ja rohkeutta. Mitään muuta kohtaan en tunne niin suurta rakkautta kuin mitä perheeni minulle on. Perheessämme on aina tärkein asia ollut luottamus ja usko siihen että jokaisella meillä on kohtalomme, syntimme ja syymme elää elämäämme omalla tavallamme, mutta ilman luottamusta ja rakkautta se elämä ei ole elämisen arvoista, jokaisella meillä on siis lahjamme.

Huomasin muutama päivä sitten että minun lahjani on selvästi auttaa eksyneitä sieluja ja särkyneitä sydämiä, luoda toivoa ja antaa voimaa, tehdä heille kaarisilta

Ja Jumala sanoi: "Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet.
Sillä kaikilla ihmisillä on niin ikävää päällä maan,
ja kaarisillalle tulevat he ahdistuksessaan.
Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,
joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee."

Minä sanoin: "He tulevat raskain saappain, multa-anturoin -
miten sillan kyllin kantavan ja kirkkaan tehdä voin,
sitä ettei tahraa eikä särje jalat kulkijain?"

Ja Jumala sanoi: "Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan.
Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,
he antavat kyllä anteeksi, jos sillan rakennat.
Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,
joka syvyyden yli lakkaamatta valoa säteilee.
Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:
ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."

Pelko

Herran pelko on viisauden alku, kuullostaako tutulta ?

Pelko ohjaa ihmistä, se on rakkauden rinnalla yksin vahvimmista tunteista, ikinä. Onko pelko viisautta ?

Se on myös tapa suojella itseään se tekee valppaaksi, usein ongelma ei ole pelko itsessään, vaan pelonhallinta ja kontrollin menettäminen, etenkin silloin kun sinussa on vähän perfektionismin vikaa.

Olen mielestäni vahva, hyvinkin kova ja uskalias, mutta pelko on sellainen tunne  jota en osaa käsitellä, jonka välillä kohtaan ja jonka kanssa on vain opittava elämään, joka haastaa minua ja saa minut jopa kärsimäään.

Tuntuu että olen tielle hypännyt säikähtänyt peura. Pimeässä auton ajovalojen edessä, sydän hakkaa, mitään ei varsinaisesti ole sattunut mutta yhtäkkiä säikähdät jotain niin paljon että kontrolli kaikkeen pettää, et tiedä mihin suuntaan juosta kun metsä tien molemmin puolin on pimeä. Vielä turvassa pusikossakin olet täysin tunnekuohun vallassa, selvisinkin hengissä.

En pelkää kipua, en ainakaan fyysistä. Kipukynnykseni on itseasiassa poikkeuksellisen korkea. En osaa pelätä oikein minkään tyyppisiä ihmisiä, vaan otan ihmisetkin aina jokaisen yksilönä taustoista tai tekemisistä huolimatta. En pelkää vaikeaa työtäkään, vaan otan sen aina haasteena itselleni. En pelkää taloudellista pärjäämistä koska olen aina joutunut pärjäämään omillani ja oppinut hyvinkin laskelmoivaksi. En minä hämähäkkejä tai mitään muitakaan eläimiä pelkää. Mitäs minä sitten pelkäänkään ?

Minä pelkään olemattomia asioita, asioita joita ei voi konkreetiisesti osoittaa, asioita jotka eivät ole hallinnassani, mutta jotka ovat kuitenkin hyvinkin suuria.

En ole koskaan oikeastaan myöhästynyt mistään, jostain syystä en hyväksy sitä virhettä itselleni joten aamuisin laitan kellojakin aina kaksi soimaan.

Pelkään ukkosta niin että pyrin olemaan aina muualla kuin missä sen aamuisen säätiedoituksen mukaan pitäisi olla.

Pelkään aina lentämistä, koska olen lähes varma että kone tippuu varmasti silloin kuin olen kyydissä.

Pelkään sitä henkistä kipua kun menetän minulle rakkaan ihmisen. Pelkään että minua ei rakastakkaan kukaan.

Eniten minä kuitenkin pelkään päästää ihmisiä oikeasti lähelleni, sydämeeni ja pääni sisälle, pelkään seurauksia jos luottamukseni rikotaan tai minut petetään.

Olen aina ollut tässä hyvin ehdoton ja anteeksi antamaton, pystyn puhumaan vaikeatkin asiat suoraan, ja käsittelemään hankaliakin asioita, ymmärtämään erityisiä tilanteitakin, mutta en koskaan ole pystynyt antamaan anteeksi jos luottamukseni on selkäni takana petetty, tämän vuoksi on monta ystävyyttäkin loppunut lopullisesti.

Pelko on siis pelottava ja vahva tunne joka väärin ilmaistuna vaikuttaa rakkauteen ja välittämiseen, aiheuttaa epäilyksen varjoja ja peittää aitoja tunteita sekä estää läheisyyden ja intohimon ympärillesi rakentaman suojakuoren vuoksi.

On pelottavaa päästää joku täysin pääsi sisälle ja ihollesi, mutta olen päättänyt olla pelkäämättä.

Pelko nimittäin lisää negatiivisuutta,

positiivisena ja hymyilevänä olet paljon kauniimpi ja itsevarmempi.

"Kontrollin vastakohta on vapaus. Pelon vastakohta on rakkaus. 

Ja nuo vastaparit eivät mahdu samalle puolen pöytää. Myös niin, että jos kontrolloi, ei voi rakastaa, ja jos pelkää, ei voi olla vapaa. 

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua, jos vaan päästäisi irti, antaisi olla?  Jos vaan luottaisi siihen, että joki virtaa? Jos vaan antaisi elämän tapahtua?"

Kiitollisuus

Moni on sanonut syksyn jälkeen minulle "silmissäsi on kummallinen pilke, olet jotenkin paljon rauhallisempi kuin ennen ".

Mielestäni olen aina kaiken kokeillut "kantapään kautta", pessimistinä ja vaikeimman tien kulkijana huomasin kyllä itsekin että jokin minussa on muuttunut.

Jossain vaiheessa syksyllä tajusin että olen alkanut hymyilemään, olen oikeasti onnellinen. Nukun pääsääntöisesti hyvin enkä jää murehtimaan asioita.

Vuosia elin ja menin sumussa, en itkenyt mutta en nauranutkaan. Olin täysin tunnoton siltä ja ulkoa, tämän on huomannut moni muukin, minua on kuvailtu kovaksi, lujaksi, määrätietoiseksi, kestän mitä vaan, sairaudetkaan eivät edes fyysisesti minua lannistaneet, näin siis ulkopuoliset näkivät asiat mutta eivät lainkaan aavistaneet mikä lukko sisälläni on ja että avaimet  ovat olleet jo kauan hukassa.

KIITOLLISUUS

Vasta nyt olen tajunnut että et voi olla onnellinen ilman sitä.

Kiitollisuus ei synny siitä että pääset elämässäsi helpolla. Sitä ei saa paksulla lompakolla eikä se ole ole sitä että "et koskaan valita turhasta" , kiitollinenkaan ihminen ei aina jaksa hymyillä.

Kiitollisuus on sisäinen mielentila eli se on ns. henkistä pääomaa, se on vain sinun ja sitä ei kukaan sinulle anna tai sitä pois ota.  Tämä mielentila on mielestäni yksi vahvimmin onnellisuuteen vaikuttava asia.

Kiitolliselle ihmiselle ongelmat ovat haasteita ja tavoitteita ja hän osaa antaa arvoa pienillekin asioille. Ei ole niin huonoa asiaa etteikö siitä löytyisi jotain hyvääkin.

Mieti siis asioita miksi ne menevät niinkuin menevät, mieti voitko itse vaikuttaa niihin tai lopputulokseen,

Sano vaikka asiat itsellesi ääneen jos muu ei auta.

Lapsi ei tainnut runoa keksiessään tajuta miten suuri merkitys sillä oli minulle.
Tässä yksi suurimmista kiitollisuuden aiheista.
Olen kiitollinen ennekaikkea itselleni
että uskalsin tehdä oikeat valinnat.

Pienistä asioista iso virta
Kun muistaa olla kiitollinen, ei pidä toista itsestään selvyytenä. Tämä on erityisen tärkeää parisuhteessa. Se luo pohjan molemminpuoliselle hyväksymiselle ja huomioimiselle. Kiitollisuus myös lisää jaksamista ja luo lisää kiitollisuutta.
– Negatiivisesta palautekehästä positiiviseen palautekehään siirtyminen vaatii monia pieniä tekoja, ei mitään suuria. Pienistä asioista syntyy kuitenkin iso virta.
Kiitollisuus liittyy myös antamiseen ja saamiseen. Tutkitusti saamme enemmän mielihyvää esimerkiksi lahjan antamisesta kuin saamisesta.
Kiitollisuus siis tekee hyvää itselle, mutta myös muille, etenkin lähipiirillesi.

-psykologi ja perheterapeutti Ann-Mari Hintikka-

Vapaana vankilassa

Millaista on olla "vapaana vankilassa" taidan vähän raottaa portteja ja kertoa teille.

Minulle oli heti selvää että kun tunteeni ovat pelissä ja ovat molemmin puolin aitoja ja oikeita, koitetaan elää arkea, tavalla tai toisella yhdessä. Meillä on valtio välissä, mutta minähän tunnetusti pidän haasteista.


Puheluja ja viestejä päivittäin, muutaman tunnin tapaamisia viikonloppuisin, vaikka aluksi ajattelin että näin mennään ja se riittää niin kuitenkin kaipaus toisen lähelle ja toisen arkeen oli puolin ja toisin suuri.

Olenhan minäkin villin nuoruuden elänyt, mutta perusasiat kotona ovat aina olleet mallillaan ja voisi sanoa että minulla on ollut hyvä lapsuus.

En tiedä miksi vankilat ovat aina jotenkin silti kiehtoneet minua, jollain karulla tavalla, tarinat ja ihmiskohtalot sen sisällä. En ole ollenkaan pitänyt niitä pelottavina paikkoina, en myöskään ole karttanut tai pelännyt toisia vankeja. Ja tietysti kaikki telkkarin vankilasarja on katsottu.

Luulen että jotain samaa haluaa myös Arman tuoda esille uudessa Pohjantähden alla sarjassa, kannattaa siis katsoa, todellisia ja karuja tarinoita.

Ihmiset luulevat tietävänsä paljon, mutta sulkevat korvansa ja silmänsä oikeilta asioilta. "Kun minulla on kaikki hyvin se riittää", näin ajattelee valitettavan moni, enkä nyt tarkoita että pitäisi olla maailman parantaja, lahjoittaa rahaa johonkin tai hifistellä millään ituhippiasioilla.
Tarkoitan vain sitä että jos sinulla on kaikki hyvin, ole onnellinen siitä. Jos näet että ystävälläsi on asiat huonommin, mieti mitä voisit tehdä.

Olen aina ollut kiinnostunut lakipykälistä, lukenut niitä usein, aikoinaan koulussa ja joskus jopa huvikseni. Lain tietämyksestä on ollut todella monessa tilanteessa hyötyä, toisin sanoen on kivaa siis välillä olla oikeassa ja tietää omat oikeutensa.

Uusi lakimuutos mahdollisti myös minun pääsemisen ns. valvomattomiin tapaamisiin, tämä ei kuitenkaan käy ihan hetkessä saati ole kaikille halukkaille edes mahdollista. Suhteen molempia osapuolia tenttaa ammattilaiset, myös vartijoilla on mielipide ja näkemys koska olet käynyt ja mitkä ovat olleet tarkoitusperäsi, suomeksi sanottuna sinua testataan että onko suhteesi oikea.

Kolme henkilöä pöydän toisella puolella ja pieni jännitys ilmassa, haastattelija aloittaa sanomalla; "Kerroppas omin sanoin että mistä kaikki alkoi kun teillä ei ole ollut sitä yhteistä historiaa aikaisemmin".
Minäpä sitten vastasin siihen että: "Lähdetään vaikka siitä että eikö se ole ihan hyvä juttu kun sitä historiaa ei ole".

Minulle kuitenkin kävi niin että "läpäisin testit" ja sain mahdollisuuden hakea tapaamista ja tietysti niin teinkin. Sain kirjalliset ohjeet mitä saan ottaa mukaan, ja miten toimia. Pikkusen kyllä kävi mielessä että pitäisikö sujauttaa vartijoiden iloksi jotain pientä kivaa "leikkikalua" laukkuun.


Kaunis paikka, järvenrannalla. No hitto, minähän olin ihan lomalla kun pääsin sinne!

Ei puhelinta, ei tietokonetta, täysi rauha kaikkialla. Kävelyä ulkona, luontoa ja hiljaisuutta. Ruuan laittoa ja päiväunia. Kun arki ja työ on kiireistä ja äänekästä niin nautin suunnattomasti niiden vastakohdista. Enkä ollenkaan kokenut haitaksi että tekemistä täytyy keksiä itse, kun ulkoiset virikkeet puuttuvat.

Erityinen paikka,

erityinen seura

ja erityinen kiitos

että tämäkin tutkimusmatka oli mahdollista.

Luottamus on vahva peruskallio

Luottamus - Luotettavuus, mitä ne ovat ?

Monille tänä päivänä ei mitään, minulle jokapäiväinen "leipä".

"Luottamus pitää ansaita, sitä ei voi noin vain saada, aina pitää olla kotona rehellinen",
näin olen omat lapseni kasvattanut, näin minut on kasvatettu.

Minulle luottamus on kivijalka ja peruskallio.

Luotat siihen että heräät aamulla kun illalla sanot lapsille hyvää yötä, luotat että ystäväsi auttaa kun sinulla on siihen tarve, luotat siihen että auto lähtee aamulla käyntiin ja että tililläsi on katetta kun maksat ruokaostoksia kaupassa. Kun olet sairas, luotat siihen että vielä joskus olet terveempi.

Elämä on yhtä luottamusta.

Luottamuksen kaveri on luotettavuus ja se onkin paljon kimurantimpi juttu.

Luottamus on tunne ja tila joka usein joko on tai ei ole. Se joko ansaitaan tai menetetään.

Luotettava ihminen ei valehtele, luotettava ihminen pitää minkä lupaa, onko tosiaan näin ? Ei ehkä kuitenkaan.

Jokainen on joskus unohtanut jotain, nukkunut pommiin tai keksinyt valkoisen valheen, ei tämä tee ihmisestä epäluotettavaa.

Luottamuksen kaveri on avoimuus joten luotettavuutta rakennetaan puhumalla ja olemalla rehellinen, kantamalla vastuu teoistaan ja puhumalla asiat suoraan.

Parisuhteessa luottamus on lepäämistä, antautumista ja kannettavana oloa. Jos ihminen rakastaa toista oikeasti, luottaa myös siihen että valinnat ovat oikeita.

Vaikka tiesin jo alussa että lähtökohdat tässä erityisessä suhteessa on hieman erilaiset kuin "normaalissa" suhteessa, luotin siihen että rakkaus kantaa ja kun se on aitoa, muutkin sen huomaavat. Näin juurikin kävi, vaikka hieman jännitin muiden suhtautumista niin tuntuu että arvostelukykyyni on luotettu ja jopa viranomaiset ovat ilmaisseet luottamusta sanomalla "ei rakkaus ole rikos".

Minä en ole koskaan pettänyt, en voisi tai pystyisi siihen. En ole pettänyt ystäviäni enkä kumppaniani. Minulla ei ole paljon ystäviä, mutta ne ketkä lähelleni pääsevät ovat luottamukseni arvoisia ja sen varmasti ansainneet, olen myös joutunut karsimaan elämästäni ihmisiä ja asioita jotka ovat aiheuttaneet epäluottamusta, vieneet voimavaroja ja aiheuttaneet pahaa oloa.

Minulle luottamus on niin suuri asia että jos itse pyrin olemaan luotettava ajattelen että olen luottamuksen arvoinen ja näin vaadin ehdotonta luottamusta myös parisuhteessa, ei ole niin suurta asiaa että siitä ei pääsisi yli tai siitä ei voisi puhua. Luottamus on myös tunne turvallisuudesta ja siitä että toinen rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.

"On hyvä muistaa, että ihmisyyteen kuuluu myös epätäydellisyys. Täydellistä suhdetta tai täydellistä kumppania ei ole olemassa.  Aina emme onnistu,  kyky antaa anteeksi sekä armollisuus itseä ja toista kohtaan on tarpeellinen ja tärkeä taito parisuhteessa kuten elämässä muutenkin. Myös silloin kun luottamusta etsitään takaisin."

              Minä luotan tulevaisuuteen, minulla on siihen erityinen syy. Luota siis sinäkin.

Voiko vangin kanssa seurustella ?

Vanki, ihan hirveä sana minusta.

Sanoisin ennemmin että tuomion johdosta vapauden menettänyt henkilö.

Kaikki eivät synny kultalusikka suussa, kaikille ei anneta samoja mahdollisuuksia vaan jotkut joutuvat taistelemaan tiensä tähän yhteiskuntaan monellakin eri tavalla.

Ei kaikille ole päivänselvää että on koti, vanhemmat, punainen tupa ja perunamaa. Miksi niin moni ihannoi ja ajattelee että hyvä elämä tai perhe perustuu vain ulkoisiin seikkoihin ?

Täytyy olla rahaa, hieno asunto, hyvä koulutus, akateemisia ystäviä, paljon harrastuksia, olla hyvin sosiaalinen, kadehdittava työpaikka jne.. Tällä kaikella moni kilpailee ja kuvittelee että onni löytyy tavaroista ja sen saa myös rahalla tai hyvällä ulkonäöllä ja merkkilaukulla ainakin.

Minä en ole koskaan välittänyt näistä ulkoisista seikoista, minulle on ihan sama mitä kukakin tekee tai paljonko siellä tilillä on katetta, se ei ole minulta pois tai minulle lisää.

Meillä kaikilla on menneisyys, sille me emme voi mitään mutta tulevaisuudelle voimme jotain tehdäkin, siksi ketään ei saisi menneen perusteella tuomita eikä siinä saisi olla mitään hävettävää. Jokainen pystyy sovittelemaan tekonsa ja aloittamaan alusta sekä saamaan anteeksi. Muuttumaan pystyy jos vain haluaa, olisi aika raadollista jos ajateltaisiin että mikään ei muutu, silloinhan koko yhteiskuntakin pysähtyisi eikä mikään kehittyisi.

Meillä on toki lait ja asetukset, mutta välillä on vaikeaa omastakin mielestä vetää raja mikä on oikeasti hyväksyttävää ja mikä ei, onko oikein että esim. talousrikollinen istuu tekosistaan monta vuotta kun mustasilmäiset vaimot piiloutuvat julkisilta katseilta ja väkivaltaiselta puolisolta kotiinsa. Minun omatuntoni on niin vahva että itse ajattelen että kyllä se soimaa minua ja vie yöunet jos olen tehnyt jotain väärin.

Kun elämääni asteli tämä "tuomion johdosta vapauden menettänyt henkilö", en tiennyt hänen taustoistaan mitään. Hän sulatti sydämeni ihan omana itsenään ja kun minulle selvisi hänen menneisyys, mietin 2 sekuntia ja vain siksi että en tiennyt miten tämä käytännössä on mahdollista, miten tavata, missä ja milloin.

Tästä suhteesta ja tässä suhteessa olen ollut hyvinkin avoin ja rehellinen, en ole häpeillyt tai peitellyt mitään. Eräs tuttavani kiteytti tämän hienosti sanomalla "he luottavat sinuun ja arviointikykyysi". Olenkin ollut erittäin mielissäni ja rehellisyyden nimissä jopa hieman yllättynyt että ystäväni ja perheeni on ottanut tämän suhteen todellakin hyvin vastaan. Ehkä heillekin on tärkeää minun onnellisuus ja he huomaavat mikä muutos sen myötä myös minussa on tapahtunut.

Kiinnitin huomiota parisuhteisiin yleisesti kun näin mainoksen telkkarissa kohta alkavasta  "Kielletty rakkaus" tv-sarjasta.

Jäin miettimään että ei kenelläkään olisi oikeutta tuomita tai määrätä millainen rakkaus tai suhde on oikea. Jokainen tarvitsee rakkautta, tunnetta että joku todellakin rakastaa sinua, ei kaikki rakkaus osu mihinkään sabluunaan ja ole sellaista kuin valtaväestö ajattelee.

Olen sitä mieltä että suhteessa on tärkeää että kumppanit kunnioittavat toisiaan, vuorovaikutus on molemminpuolista ja kumpikin osaa kuunnella ja keskustella ja kaikenlaisista asioista uskaltaa puhua.

Vastuu suhteesta ja siihen liittyvistä asioista on molemmilla tasapuolisti. Suhteessa on turvallista olla, voit olla omaitsesi aina ja toinen näkee sinun läpi, ikään kuin sieluusi saakka, siksi kummankin on oltava ehdottoman rehellisiä toisilleen.
Ennen kaikkea suhde on sellainen että sinulla on hyvä olla, niin ja tietysti yksi tärkeistä asioista on myös että toista on haluttava ja osattava kaivata/ikävöidä.

Voiko siis vangin kanssa seurustella ? no VOI, miksi ei voisi onhan hänkin ihminen, jonkun lapsi ja ehkä jonkun isä, olosuhteet on ne mitkä tuovat niitä haasteita. Ei rakkaus ole mikään rikos.

Itseasiassa moni asia luistaa erittäin hyvin, näistä yksi on kommunikointi. Toisen kanssa kun ei pysty olla aina lähellä mutta pystyy kuitenkin kommunikoimaan tulee puhuttua paljon ja kaikesta. Lähellä ollessa taas ei tule turhia "vääntöjä" mistään kun tietää että aikaa on aina vähän, on iloinen siitä pienestäkin hetkestä. Kaukana ollessa kaipaa toista lähelleen ja sekin on hyvä juttu.

Omaa aikaa ja tilaa on varmasti, tiedän nimittäin pariskuntia jossa ollaan tyytyväisiä ja pahasti suhde onkin jo karikolla kun ajatellaan että; "lähti se ukkokin taas nurkista niin saa olla hetken rauhassa".

Tiesitkö muuten että onnellisuus tekee ihmisestä kauniimman ? Näin on tainnut käydä ainakin minulle, hymy ja hyväntuulisuus taitaa pukea myös tällaista jääräpäistä oinasta. Ehkä minulla on käynyt todella hyvä tuuri, mutta itse kutsuisin sitä kyllä kohtaloksi.

Ystävä

Ystävänpäivä sai minut miettimään mitä ystävyys tarkoittaa minulle ? Kuka on hyvä tai paras ystävä ?

Minulla ei ollut kouluaikana mitään "bestistä", olen aina ollut oman tieni kulkija ja lähelleni on ollut aina vaikeaa päästä. On minulla paljon ollut aina tuttuja, mutta hyvin vähän ystäviä.

Ajattelen jotenkin että minulla on oma "tontti" ja sille reviirille ei ole asiaa ilman minun lupaani.

Olen usein kuullut jälkikäteen että minun on ajateltu olevan kova, tarkka, ylpeä jne.. Kuitenkin ne ketkä ovat tontilleni saakka saaneet tulla ovat aina yllättyneet.

Huomaan että ero on muuttanut minua, olen alkanut uskomaan entistä enemmän itseeni ja valintoihini, olen ehkä tehnyt jonkinlaisen kasvupyrähdyksen. Uskon että tietty sisäinen kovuus minussa säilyy aina mutta osa siitä on hioutunut nyt pois, miksi ?

Ennen ajattelin aina että minun täytyy jaksaa, minun on pakko sitä ja pakko tätä...varmaan tuttua monelle muullekin.

Olen ollut aina pieni, en juuri koskaan tyytyväinen fyysisesti itseeni tai pitänyt itseäni mitenkään kauniina, naisellisena tai haluttavana. Ajatellut että kun en voi fyysisesti kilpailla kenenkään kanssa on se tehtävä muulla tavalla. Olen luonteeltani muutenkin kilpailija, ns. yksilöurheilija, en mikään joukkuepelaaja.

Olen siis kärsinyt aina huonosta itsetunnosta tietyllä tavalla, mutta kääntänyt sen jo lapsena toisinpäin, en ollut mikään prinsessa, en ollut mekkopäällä tai leikkinyt barbeilla, vaan olin "hyvä jätkä" joka vaikka veti luokkakaveria turpaan jos tuli poikien kanssa riitaa.
Ehkä tässä myös syy miksi olen ollut eron jälkeen vähän hämmentynyt kun kaksilahkeiset ovat tehneet useasti minulle ehdotuksia, että joku siis näkee minussa oikeasti jotain ?

Minua on kiusattu koulussa, niin kuin varmaan montaa muutakin. En ollut todellakaan mikään suosikki. Aina on ollut melkein enemmän miehiä ystävinä ja yksi miksi näin on on se luottamus ja rehellisyys, olen ollut usealle korvana ja olkapäänä koska he ovat voineet uskoa siihen että minulle voi luottaa asioita.

En ole ikinä välittänyt siitä millainen tausta tai menneisyys tai tilipussi kenelläkin on, olen aina valinnut ihmiset lähelleni sen perusteella että minun on hyvä olla heidän seurassaan. Tämä on taito jonka moni muukin osaa. Tiedätkö, joskus näet ihmisen vaikka kaupassa, hetken kuuntelet häntä ja ajattelet heti "tuollaisen ihmisen kanssa en tulisi toimeen hetkeäkään".

 

Hyvä ystävä ei ole aina samaa mieltä, hän kestää kritiikkiä ja osaa kyseenalaistaa asioita, hän kuuntelee ja tukee sinua sanoilla ja sanomattomasti kun sitä tarvitset. Häneen voit luottaa varmasti ja hänelle voi puhua kaikesta suoraan. Hänen seurassaan voit olla oma itsesi, aina.

On myös ollut muutamia ihmisiä jotka olen jättänyt taakseni, koska olen huomannut että he ovat aina halunneet vain hyötyä minusta. Jälkikäteen olenkin soimannut itseäni että miksi tuhlasin aikaa heihin.
Nämä ystävät ovat olleet tyytyväisiä yleensä niin kauan kun hyöty on ollut yksipuoleista, mutta kun on tullut kritiikkiä tai erimielisyyksiä eivät he ole pystyneet enää kommunikoimaan.

Minä kun olen sellainen että olen tottunut puhumaan ystävien kanssa kaikesta, vaikeistakin asioista ja odotan keskusteluissa yleensä vastapuolelta myös mielipidettä ja perusteluita enkä mitään lapsellista "pyh en puhu enää mitään kun olen erimieltä" tyyliä.

Hankalat ystävyyssuhteet voivat olla yhtä kuluttavia kuin huono parisuhde, ja elämä on liian lyhyt että sellaisiin kannattaa tuhlata aikaa. Lapsillenikin olen usein sanonut että ei ystäviä tarvitse olla montaa, yksikin riittää, mutta ystävistä pitää muistaa pitää huolta. "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan".

Minulla on muutama hyvä ystävä, ovat he sitten kaukana tai lähellä, minulle on tärkeintä että molemmat tiedämme että olemme olemassa toisiamme varten. Arki on niin kuluttavaa ja hektistä että aina ei ehdi, pysty tai jaksa pitää ystäviin yhteyttä. Hyvä ystävä tietää ja ymmärtää tämänkin, mutta kun näemme taas on kuin aikaa välillämme ei olisi ollutkaan.

Usko ? Uskotko ?

Usko, mitä se on ? Mitä se minulle on ?

Olen sellainen ihminen että näen usein unia ja tapahtumia, joku sanoisi niitä ehkä enneuniksi, toiset etiäisiksi. Olen aina ollut ihminen joka osaa aavistaa asioita etukäteen.

Usko siirtää vuoria, sytyttää sotia ja on usein syynä moneen murheeseen, vai olisiko se sitenkin se uskonpuute ?

Läheisissäni on monta ns. uskovaista, tosin minä en heitä sellaisiksi ole ikinä nimittänyt. On eri uskontoon kuuluvia ja erilailla uskovia. Toiset saavat voimia vertaistuesta ja toiset hiljentymisestä, jotkut raamatusta ja jotkut viinapullosta.

Äitini on seurakunnalla töissä ja itsekin olen ollut isosena. Todistuksessani on aina komeillut täysi kymppi uskonnon kohdalla, kirkossa käyminen ei tuota minulle vaikeuksia, päinvastoin.

Oletko uskoton jos et käy kirkossa, lue raamattua tai noudata tiettyjä tapoja, mielestäni et ole !

Ei kenelläkään ole oikeutta sanoa miten pitää uskoa ja täytyykö uskoa, se on meidän kaikkien oma valinta.

Usko ei ole minulle uskonto, usko on tapa elää. Se on asenne.

Uskon että on olemassa enkeleitä ja henkiä, minut on ainakin sellainen pelastanut monesti.

Uskon itseni tekemiin valintoihin ja että usein olen saanut neuvoja niihin jostain muualta. Monesti olen ollut tilanteessa etten tiedä mitä tekisin, sitten kaikki onkin yhtäkkiä ollut ihan selvää ja ratkaisu on usein ollutkin varsin helppo ja looginen.

Uskon kohtaloon ja siihen että kaikella on tarkoitus.

Uskon rehellisyyteen ja siihen että mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuuteen voit vaikuttaa.

Ennen kaikkea usko on uskomista itseensä ja omiin kykyihin ja voimavaroihin.

Rakasta itseäsi niin muutkin voivat rakastaa sinua !

Usko että osaat ja voit !

Asenne ratkaisee !

Onko se Oikea olemassa ?

Se, kenestä kiinnostumme, ei ole sattumanvaraista

Lainaan erään tunnetun seksuaaliterapeutin, Maaret Kallion sanoja aluksi hieman.


Kumppaninvalintaan vaikuttavat mieltymyksien sijaan ensisijaisesti oma historia ja ne alitajuiset prosessit, jotka vaikuttavat siihen, minkälaista kumppania etsitään ja minkälaisen ihmisen kanssa on tuttua ja turvallista olla.

Millainen ihminen Se Oikea on?

Siitä Oikeasta puhuttaessa ihmiset mainitsevat useimmiten sen, ettei ilman Häntä haluaisi edes elää. Rakkaus roihuaa, erossa ollessa on kauhea ikävä ja kaikki tuntuu olevan erilaista kuin kenenkään muun kanssa. Joidenkin kanssa kemiat toimivat ja palat loksahtelevat paikoilleen, ja toiseen rakastutaan päivä päivältä enemmän.
Moni ajattelee, että tässä on sellainen ihminen, jonka kanssa haluan ja pystyn olemaan koko loppuelämäni. Kun ajatukset eivät harhaile kenessäkään muussa, eikä suhdetta kenenkään muun kanssa tule edes ajatelleeksi, on Sen Oikean löytäminen mahdollisesti jo tapahtunut.

– Aika näyttää, onko kumppani todellisuudessa se oikea ja suhteella mahdollisuudet kasvaa syvemmäksi. Toiset jäävät koukkuun rakastumisvaiheen huumaan, jolloin suhteen arkipäiväisyys ja rakkauden syventyminen eivät kiinnostakaan, seksuaaliterapeutti kertoo.

Kuuntele oloasi!

– Kehotan kuuntelemaan, minkälainen olo itsellä on sen toisen kanssa. Suhteen vakiintuessa toisen osapuolen miellyttäminen ei ole enää niin tärkeää. On sen sijaan tärkeää, että suhteessa voi olla omana itsenään, aidosti ja autenttisesti. Parisuhteessa molempien pitää pystyä olemaan sellaisia, millaisia he oikeasti ovat; ei sellaisia, millaisia he haluaisivat omissa tai toistensa silmissä olla.
Kallion mukaan parisuhteen kulmakivien tulisi olla kunnossa, jos haaveissa on pitkäaikainen suhde.

Elämä tarjoaa jokaiselle hankaluuksia, joista parisuhteenkin on selvittävä. Parisuhde voikin parhaimmillaan tuntua elämän turvasatamalta, joka perustuu luottamukseen ja turvallisuuteen – ajatukseen siitä, että joku on siinä juuri minua varten.

Jos nämä asiat suhteessa eivät ole kunnossa, ovat suhteen jatkumisedellytykset selvästi heikommat. Seksuaaliterapeutti kertoo myös, että kiintymyssuhde kumppaniin muistuttaa jossain määrin intensiivisyydessään ja vaativuudessaan suhdetta lapsena omiin vanhempiin.
– Myös toimiva seksuaalielämä on yksi tärkeä parisuhteen kulmakivi, sillä juuri erotiikka erottaa parisuhteen muista syvistä ihmissuhteista, kuten ystävyyssuhteista.


Erityinen ihminen ja erityisissä olosuhteissa, onko tässä mitään erityistä ?

On, otin riskin ja se kannatti, miksi ?

Hän on tuonut minuun rauhan, hyvänolon ja hirveän kaipuun ja ikävän. Luulin että en osaa enää rakastaa eikä minua, hieman hankalaa jääräpäätä, voisi edes kukaan rakastaa enää. Luulin ehkä väärin, olin ehkä kerrankin väärässä.

Jotenkin minusta tuntuu että olen saattanut löytää sen oikean. Ihmisen joka kuuntelee ja jonka seurassa on pelottavan hyvä olla, tuntuu todellakin että ajattelisimme välillä samoilla aivoilla ja lukisimme toistemme ajatukset.

Arvomaailmamme ja menneisyys kohtaavat monella tapaa hänen kanssaan. Yksi erittäin hyvä asia on myös se että tämä mies ei läträä alkoholin kanssa laisinkaan ja hän osaa puhua ja pussata. Hän on hellä ja huolehtivainen, tunnen oloni turvalliseksi hänen vierellään. Hän on mies joka seisoo sanojensa takana ja uskaltaa olla erilainen.

Olen löytänyt vierelleni ihmisen joka on henkisesti vähintään yhtä vahva kuin minä, joten minun ei tarvitse enää olla vahva vain yksin. Toisin sanoen, saan välillä olla myös heikko.

Taidan olla ensimmäistä kertaa erityisen rakastunut.

Ai niin, yksi erityinen asia,

tästä tulee erityinen rakkaustarina, hän kun on vankilassa tälläkin hetkellä

Toisenlainen joulu, vai toisenlainen elämä ?

Toisenlainen joulu, vai toisenlainen elämä ?

Tässä kuussa on joulu, minä olen aina mieltänyt joulun vuoden tärkeimmäksi juhlaksi. Jouluna täytyy olla lunta, lahjoja, herkkuja, leivonnaisia. Aattoa ennen täytyy siivota hullunlailla, sieltäkin mistä ei ikinä muuten tule siivottua. Täytyy käydä jouluostoksilla ja lähettää kortit. Jouluna perhe kokoontuu yhteen viettämään vain rauhallista iltaa ja kaikki saavat mitä ovat toivoneet, kaikilla on hyvä mieli.

Onko tämä taas yksi tapa kilpailla, nykymaailmassa kaikessa täytyisi olla parempi. Olla eniten kynttilöitä kuusessa ja hankkia lapsilleen ne kalleimmat lahjat. Paitsi että eihän hyvää mieltä voi ostaa eikä tilata.

Tosiasiassa moni joulu onkin mennyt niin että lasten toiveet vaihtuvat juuri ennen aattoa eli paketista tulee muuta kuin toivottiin, puolisukua tissuttelee päissään koko päivän ja odottaa pukkia jota ei sitten tullutkaan vaan lahjat jätettiin varastoon, pukki ei päässyt paikalle kun ei ollut lunta, oli musta joulu, kaikin tavoin.

Äidit ja anopit istuvat aattona puolinukuksissa ja rättiväsyneinä ihmetellen että kohtahan se joulu onkin taas ohi, eikä kukaan huomannut että olit pessyt saunan mutta et ollut ehtinyt jynssäämään uunia. Isät keittelevät glögiä ja lopuksi sammuvat ennen kynttilöitä. Kiiltokuva päässäsi repeää kun olit ajatellut että tämä ei taaskaan ollut sellainen perhejoulu, rakkauden joulu. Millainen se sitten pitäisi olla ? Mikä on hyvä joulu ?

Olisiko niin että joulu on hiljentymisen aikaa, aikaa pysähtyä, aikaa tuoda hyvä mieli itselle ja muille. On hyvä että nykyään kun aina on kiire jostakin johonkin joutuu joskus pysähtymään hetkeksi, saa huilata ja vain olla, kuunnella ja rakastaa, kaikessa rauhassa.

Tänä vuonna teen kyllä asiat toisin. En juuri lähettele kortteja vaan menen ihan käymään ystävien luona, keskityn siihen että kuuntelen muita ja autan myös minulle tuntemattomia ihmisiä, siitä tulee hyvä olo. Hymyilen papoille ja avaan oven mummoille, toivottelen hyvää päivää lopuksi. Koitan huomioida ja muistaa että kaikilla ei ole mahdollista viettää joulua eikä heillä ole lähimmäisiä rakastamassa tai muistamassa. En ostele juuri lahjoja vaan teen niitä, vien avun perille asti ja muistan montaa lähimmäistä näin, olen aidosti paikalla ja läsnä.

Annan lasteni viettää ehkä viimeisen joulun entisessä kodissa ex-mieheni kanssa, olenko minä joulun sitten yksin ? Onko joulu perhejuhla ja pärjäävätkö lapset sen ilman äitiä ? Tästä puhutaan lasten kanssa ja hekin ymmärtävät että joulu ei ole kuin yksi päivä vuodessa, lapsetkin pyytävät vain yhden tai kaksi lahjaa ja tietävät että saavat sen mitä pyytävät.

Olen jouluna ilman lapsia, mutta myös ilman hössötystä ja alkoholia.


Käyn pitkästä, pitkästä aikaa aattoiltana kirkossa, herran huoneessa, kaksi rakasta ihmistä ympärilläni, toinen heistä kädessäni kiinni. Ei ollenkaan hullumpi joulu..